perjantai 26. helmikuuta 2010

Rautalankaa ja paperinarua

Missään nimessä en ole sisustus-ihminen siinä määrin että seuraisin trendejä, mutta aina on jotain mitä tahtoo saada. Kotikunnassani on sisustusliike Minca, jossa aina maalla ollessa täytyy käydä jo ihan kannatuksenkin vuoksi ja aina ostaa jotain pientä. Samalla aina toivon, että pienen kaupungin asukkaat ymmärtäisivät käyttää tämän kaltaisia liikkeitä hyväkseen itseään ja muitakin riemastuttaakseen. Pienellä rahalla kuitenkin saa jo jotain kaunista esille laitettavaa. Tämä kuvan rautarouva ei ole kovinkaan pieni, eikä hintakaan pakosta... mutta anopin luona sitä kehuneena sain itselleni syntymäpäivän korvilla varsin mieluisan lahjan. Jo pelkkänä sisustus elementtinä varsin kaunis (mielestäni)! Meillä "rautarouva" sai myös tehtävän kannatella koruja, jotka aina muutoin tahtoivat jäädä pöydille lojumaan.


 


Kotia olisi niin mukava laittaa jatkuvasti, mutta meidän perheen arjessa ei taitaisi olla siihen nyt aikaa, saati varaa. Olen sanonut tämän ystävilleni varmaan jo aika monta kertaa, mutta..."ehkä sitten eläkepäivinä".


  


Huumori mielessä isäni sanoo: "Köyhän täytyy..."  Onhan se niinkin ja toisaalta jos itsellä on taitoa ja haluaa oman käden tekemisen jäljen näkymään myös kotiinsa voi itse vaikka värkätä valaisimen. Tähän lamppuun idean sain alkujaan ystävältäni, jonka töitä voitte Prinsessatrion talossa tai Muruhuttu -blogeissa käydä luuraamassa. Valaisimen tekoon hankin jätti-ilmapallon (halkaisija 80cm), jonka täytin vain 55cm:ksi, ruskeaa paperinarua, askartelulakkaa, yhden pikkulampun valaisimen kuvusta revin rautakehikon josta tuli lampulle ja johtorakenteelle kehikko..... ja sitten vain touhuamaan. No kyllä siinä sai melkein koko ison rullan paperinarua kieputtaa, mutta hyvä tuli. Hinta Kodin1:ssä tais olla 140eur... minä pääsin kaikkien kulujen kanssa kun lamppu oli valaisuvalmiina noin 50 euroon.


 



Lapsen rikki saama plafondi sai tilalleen paremman, nykyaikaisemman valaisimen.... joskus vahingosta voi seurata jotain hyvääkin! 



keskiviikko 17. helmikuuta 2010

"Äiti... koska tulee kesä?"

Olen asunut pääkaupunkiseudulla kohta 14 vuotta enkä muista moista talvea olleen. Onhan sitä pakkastakin ollut aina loska-päivien lomassa, mutta lumesta ja luistelu-kentistä on saanut paremminkin vain haaveilla. Nyt talvisen harrastelun mahdollisuudet on olleet mitä parhaimmat! Pitäisi muistaa nyt nauttia.... vaikka aina välillä se kesä kummittelee mielessä, kun tontin rajat loppuu kesken eikä taivaalta satanut lumi enää yksinkertaisesti mahdu mihinkään.

Lasten kanssa parhaat talviretket on päästy tekemään pohjanmaalla mummun luona, kun on hangessa kuljettu läpi lumisen metsän laavulle makkaran paistoon. Siinä sitten on ihmetelty peuran, oravan ja jäniksen jälkiä....
pieniin kouriin on kerätty kuivuneita, lehvästön suojissa olleita kuusen alaoksia nuotion sytykkeiksi. Isoja elämyksiä lapsille, joita sitten voidaan palata muistelemaan valokuvien kautta.


 



"Äiti, koska kesä tulee?" : kyselee 5-vuotias poikani minulta....
taitaa varastossa lojuva polkupyörä kuitenkin vähän poltella mieltä!


 
 





sunnuntai 14. helmikuuta 2010

VANHOJA VIRITELMIÄ

Nyt kun olen saanut blogin vauhtiin, ajattelin laittaa viimeisen vuoden aikana tekemieni korujen kuvia tähän vaikka kuvat ei ole kummoisia. Nyt olen jo oppinut ettei puisella alustalla kannata koruista juurikaan kuvia ottaa. Kuvat ovat kummallisen kellertäviä. Ns kaunis samettikaan ei sitten ollut hyvä, kun kuvassa näkyy kaikki tomuhiukkaset... mutta koruthan tässä pääasiassa ovat.








On hyvä, että kuvia on tullut otettua. Millään ei muuten muistaisi mitä on tullut tehtyä... nyt kuvia tulee otettua enemmänkin ja uskon, että blogin myötä minä ja kamera opitaan tuntemaan toisemme entistäkin paremmin.

lauantai 13. helmikuuta 2010

PUNAISTA VOIMAA

 


Kevään aurinko kääntää ajatukset puutarhan hoitoon ja uusien istutusten suunnitteluun. Tämä valtaisa lumen määrä taitaa vaan olla aikaisen puutarhan kunnostamisen esteenä.... sitä odotellessa  nautin kukista sisätiloissa. Tänä talvena olen kannattanut suomalaisia puutarhoja kiitettävästi. Ruusujen ja joulullisen amarylliksen (joka kukkii edelleen, nyt kolmas kukkavarsi menossa) jälkeen tulppaanit ovat varma kevään merkki. Kukat piristävät kummasti, ompahan kotona edes jotain sievää jos nyt sitten muuten saattaakin olla sotkuista. 


 



Tämä kaulakoru tuli 60-vuotis lahjaksi kälyni äidille. Punaiset särölasihelmet yhdessä kuningasketjun-pätkien kanssa kerryttivät melkoisesti painoa korulle. Olen työhöni varsin tyytyväinen, kerta kun oli ensimmäinen kun tein kuningasketjua (alkuun ohjeen kanssa). Pyöreät ketjut ovat kauniita, mutta luulen että harvemmin ainakaan täysmittaista kuningasketjua tulee tehtyä.... jos nyt ei sitten itselle!

perjantai 12. helmikuuta 2010

12.2.2010 Uuden alku



Tästä se sitten lähtee... reilu vuosi sitten koru-harrastus kärpänen puri ja nyt voisi sanoa, että mopo on "jokseenkin" karannut käsistä. Ilo on ollut huomata, että oma tekemisen tekniikka on parantunut huomattavasti, kolmannelle kurssille olen ensi maanantaina menossa. Tällä kertaa oppimaan helmien oikeaoppista punomista. Voi miten paljon olisi tekemistä... aikaa on vaan aivan liian vähän. Uudet tekniikat ja oman osaamisen kehittäminen on jatkuvasti mielessä, on silti vaan maltettava mielensä..... asiaa ei aina helpota se että seuraamieni blogien taiturit saavat uutta intoa tartutettua myös minuun.

Juuri valmiiksi saamani kaulakoru/rannekoru setti valmistui työkaverilleni, joka tuli hematiitti-kaulanauhansa kanssa luokseni. Kaappiin lojumaan jäänyt koru sai uuden elämän, ja minä mukavan aloituksen tälle blogille.