Missä koti...

Tämä teksti on ollut nyt jo jonkun aikaa keittiön kaapin kylkeen maalattuna. Fraasi saattaa olla toisten mielestä jo vähän kulunut, mutta omasta mielestäni se on jopa aika "viehättävä"... sen lukija voi ymmärtää haluamallaan tavalla. Omalla kohdallanikin sen tarkoitus saattaa muuttaa muotoaan, milloin mielialan tai jonkun muun tunteen, kuten ikävän takia.

Itselläni on oikeastaan aina ollut kaksi kotia ... siis sellaista kotia, kuntaa mistä olen kotoisin.  En ole koskaan oikein osannut vastata kotikuntaani koskevaan kysymykseen yksioikoisesti, aina on pitänyt selitellä jotain. Näihin tärkeisiin paikkoihin on aina liittynyt tärkeitä ihmisiä, mummuja ja paappoja, ystäviä ja sukulaisia. Nyt kirjoitan omaa historiaani yhdessä mieheni ja kahden lapseni kanssa siinä kolmannessa kodissani, jossa olemme kokonaisena perheenä... tämän kodin historian kirjoitus on kuitenkin vielä aika alku vaiheessa. 

Joskus sitä kuitenkin tulee miettineeksi onko fyysinen koti ja sydämen koti saman katon alla?

Vaikka tämä sydän onkin melkoisen musta, on siinä kultaisten pienten hippujen hohdetta... iloa ja valoa hopean muodossa. Hopea on ihanan "valoisaa", siihen on helppo saada sovitettua lähes mitä vain.



Paljon kaikkea kivaa on suunnitteilla, tekemisiä, menemisiä, muiden tulemisia, joulun valmisteluja ja siinä ohessa vähän turhaa murhettakin siitä miten kaiken ajan saa riittämään... korujen tekokin polttelee mielessä. Äitini sanoi juuri minulle (puhui itsestään): " Jos minua olisi kolme, niille kaikille riittäisi tekemistä!" En voinut kuin nauraa, vaikka se olikin niin totta... no, eipä se omena ole sittenkään kovin kauas puusta pudonnut.

Lumisateisia, pakkasen puremia talvipäiviä kaikille!

Vaikka valo on väistynyt pimeän tieltä, niin yritetään nauttia siitä pienestä lepattavasta liekistä, kynttilän valosta pöydällä ja siitä sisällämme lepattavasta omasta liekistämme ja muistetaan antaa sille arvoa!

Joku viisas on joskus sanonut:

Ihminen, joka ottaa vastaan valon

ja rikkoo pimeyden kanssa tehdyn sopimuksen

kykenee näkemään enkelit.

Arkisen mukavaa ja stressitöntä viikkoa kaikille!

Mielen matka kesään

Vielä täytyy palata hetkeksi kesään ja meren ympäröimään Kaskisten kaupunkiin. Tuolta reissulta on jäänyt mukavia muistoja, jotka rakentuvat yhteisistä hetkistä omien rakkaiden kanssa. Haluaisin taas pian päästä tuohon kauniiseen pikku kaupunkiin, jossa kiireettömyyden tuntu on käsin kosketeltavissa... niin tai sitten mun oma sieluni vain yksinkertaisesti lepää levollisena tuolla kaikkien kauniiden vanhojen puutalojen lomassa.

Rannassa meren äärellä kalastajien vajat ja savustus uunit odottelevat kalasaalistaan, ja niemen kärjestä pienen polun päästä, kaikkein ihanien metsämansikoiden ohi kuljettua tullaan vanhalle kauniille tuulimyllylle.

                                        
Tuulimylly kertoisi varmaan monta tarinaa mereltä palanneista kalastajista jos vaan pystyisi... ja niistäkin jotka jäivät palaamatta. Luonnon voimien edessä ihminen on aika pieni... ehkä merikin kaikessa vaarallisuudessaan on juuri siksi niin kiehtova.

Mustikoiden ja metsämansikoiden lisäksi kivisessä, suolaisten tuulten rannassa kasvaa paljon katajia, jotka oli aivan upeasti marjassa nekin.

Valmiita koruja tuntuu valmistuvan jotenkin nyt tosi hitaaseen tahtiin, joten tässä on vielä kesäisiä tuotoksia jotka ei ole vielä päässeet näytille. Puretusta hematiitti kaulanauhasta on riittänyt helmiä jo moneen koruun... joten tässä niitä on taas lähes samanlaisena settinä kuin ennen.

Lisää mustaa... mv-helmet tässä pääosassa

                                       

 Kesän lämpöä jo ikävöiden.... ja joulua jo innolla odotellen! Joko sitä kehtaisi kuunnella ensimmäiset joululaulut ja laittaa jouluvaloja palamaan? ; )

Poikkesin polulta

Parin vuoden aikana hopeaa on tullut ostettua "jokunen metri" eikä sitä ole osannut ajatella muuta käyttävänsä. Nyt kuitenkin tuli tyttären synttäreitä ajatellen ostettua ovaali renkaita (luulin tarvitsevani), joissa päällä oli teksti silver plated. Kesältä asti sitten niitä pyörittelin... luulin jo tarpeettomiksi, kunnes idea pukkasi mukavan mökki viikonlopun päätteeksi. Piirsin luonnoksen paperille, laskin rinkuloiden määrän ja ei sitten muuta kuin toimeksi.

Lopputulos oli jossain määrin aika erikoinen, aika veikeäkin ...ei taaskaan oikein mikään minun koru, mutta saattaahan tämäkin talvella päästä jonkun mustan neuleen kaveriksi.

Muoviset pallerot oli C.H.I.Q-koruosia, joita joskus ostin Sinellistä. Setin muut helmet tuli käytettyä jo ajat sitten, nämä onnettomat eivät tahtoneet oikein paikkaansa löytää. Niin, enkä minä meinannut taipua niiden käyttöön.

Päätin kuitenkin poiketa polulta, yhdistää nämä mitkä lie rinkulat, muovi pallerot ja koota systeemit kasaan hopean avulla ja tässä tulos.

Nyt sitten mielenkiinnolla seuraan onko ovaali renkaat "nähneetkään" hopeaa, mikä tummuu ensiksi ja miten muovipallojen läpi vienneissä hopea käyttäytyy. Entä puhdistus... vai mahtaako koru joutua purkuun ennen puhdistus aikaansa. No aika näyttää korun käyttäytymisen... käyttöön tämäkin yksilö kuitenkin pääsee :)

Kun lapsi sairastaa...

Minulla on tytär, joka on alle kolmen vuoden ikäisestä sairastanut astmaa. Astmaa, joka kuuluu niin monen perheen arkeen. Reilun viiden vuoden aikana taudin monet käänteet on koettu ja sen  miten sairaus tulee normaalissa arjessa huomioida. Tähän pahimmillaan henkeä uhkaavaan sairauteen on osattu meidän perheessä suhtautua aina rauhallisen asiallisesti. Jo ensimmäisestä lapsen astma-kohtauksesta lähtien on ollut selvää että lapsen suurin pelastus hädän hetkellä on turvallisena ja rauhallisena...."vankkana kuin kallio" seisovat vanhemmat. Nyt sitä osataan jo ennakoida, ja huomata mitä saattaa olla tulossa etenkin jos lapsella on flunssa. Viimeisimmän astma kohtauksen (ne tulevat meidän perheessä aina yöllä) jälkeen seuraavana aamuna kuulen kun reipas tyttäreni kertoo mummulleen: "Mummu, en olisi saanut hengitettyä jos olisin itkenyt!"
Niin se on ja onneksi nyt 8-vuotias tyttöni osaa jo itse kikat ja konstit sairautensa hoidossa ja muistuttaa lääkkeiden ottamisesta jos äiti on unohtanut.

Mitä sitten kun aikuinen sairastuu... ... kuka on aikuisen tukena? Tänään luulin kuolevani, siis oikeasti. Pidän itseäni tosi rauhallisena ja jokseenkin järkevänä ihmisenä.... mutta mitään niin pelottavaa en ole kokenut kuin astmakohtaus. Olen viikon kärsinyt heng.tie infektiosta, ikävästä sellaisesta. Tänään saatuani lapset harrastuksien pariin päätin käydä kaupassa, kaikki sujui hyvin kunnes sain sellaisen yskän puuskan että luulin oksentavani. Viiden minuutin kakomisen jälkeen parin minuutin kuluttua alkoi uusi, sitten meni röörit tukkoon... totaalisesti. Sisään ei mennyt ilmaa lainkaan, kauhea vinkuna vain kuului. Mulle oli heti selvää mikä mun oli...astakohtaus! Ympärillä oli vento vieraita enkä tiennyt mitä olisin tehnyt, samalla tajusin samassa rakennuksessa olevan Pikkujätti- lastenlääkäri aseman. Voi miten liian pitkältä kahden kerroksen matkan taittaminen tuntui... ja miten paljon mua pelotti.

Sisällä hoitaja tajusi heti mikä vika mulla oli ja ohjasi mut sivuhuoneeseen. Mun tilanteeni onneksi rupesi laukeamaan hiljalleen ja kunhan kiireinen lääkäri siinä ehti pyörähtämään, hän olisi ilmeisesti kovin mielellään leiponut mulle paniikki häiriön diagnoosiksi. Mun kohdallani se ei ollut sitä, sen tiedän... mutta kamalaa se oli.

Mies ja lapset tulivat mut pelastamaan kaupasta, kun en uskaltanu yksin lähteä kotiin. Tyttö tuli halaamaan mua, kerroin hänelle saaneeni astma-kohtauksen. Sanoin nyt ymmärtäväni oikeasti miten pelottavaa hänestäkin on kun niin käy. Tyttäreni itki hiljaisia suuria krokotiilin kyyneleitä mun kainalossa, ymmärsi hän sen  ettei enää ollut hätää... äidin kokema hätä pelotti, vielä sittenkin kun kaikki oli jo hyvin.

No nyt sitten ihmettelen miten mun käy jatkossa, kun seuraava flunssa tulee... niin ja kunhan nyt tämän saa pois hoideltua ensin. Tauti on vienyt kaikki voimat, sekä innostuksen rippeet joten laitan tähän nyt jotain koru kuvia jota on tullu nysväiltyä.

 
Tässä sitten vielä viimeiset tämän kesän kukat mitä pihalta sain maljakkoon haalittua, ne joita sade ole ihan kokonaan pilannut. Ikävä tulee kesää, mutta tulee se uusikin sieltä... ... Terveempää seuraavaa viikkoa toivoessa, muistakaahan pitää toisistanne huolta :)

Usvaa putkessa

Valon vähentyessä joutuu tavis kuvaajan taidot koetukselle kun illan viimeisillä valon rippeillä yrittää ottaa kuvaa. Mies katselee ihmeissään vieressä kun kuljen edes takaisin vaihtaen kuvaus alustaa... valkoinen pahvi saa lopuksi kelvata. Mistään kuvasta ei automatiikka ohjelmalla tule mitään, joten otetaan manuaali puoli käyttöön. Valotuksen säätöä en ole ottanut sitten asiaksi harjoitella, joten se(kin) on päin honkia... jotenkin tämä utuisuus jäi viehättämään, joten tänne kuvat sitten lopulta päätyivät. Yksi hyvä puoli näissä kuvissa on... helmien ja kristallien värit ovat juuri niin kuin ne luonnossakin, sikäli mikäli näistä mitään näkee.

Lisää utua ja epätarkkuutta...
                              ....laitetaan kaikki kuvaus-ongelmat syksyn syyksi.

Valkoiset ruttu-terälehtiset liljat ovat lopettaneet jo kukintansa, mutta nämä punaiset vielä sitkeästi jatkavat. Voi miten mukava olisi touhuta puutarhassa...kodin muut askareet on täytynyt kuitenkin laittaa etusijalle jos meinaa tämän loppukesän aikana saada viimeiset ulkomaalaus hommat tehtyä.

Entä sitten kun pihalla ei ole valoa lainkaan... siinä sitten pörrätään sisällä etsien parasta mahdollista kuvaus paikkaa. Tavis kuvaaja ottaa 20 kuvaa ja valitsee niistä parhaan! Tähän täytyy nyt sitten tyytyä, onneksi nilkkaketjun kristallit tuovat edes vähän hohdetta tähän hommaan.

Kesältä on vielä monia hyviä muistoja esittelemättä, joten täytyy palata niihin vielä myöhemmin vaikka syksy painaakin jo päälle. Mukavaa syys viikkoa!

YSTÄVÄÄ ODOTELLESSA

Hyvä ystäväni on pakannut "Prinsessojen talonsa"  ja palaa takaisin... ei häntä koipien välissä vaan monta kokemusta rikkaampana. Muistan hänen lähtönsä liiankin hyvin... ystävä josta oli tullut niin tärkeä... hänen lähtönsä hetkellä multakin pääsi itku! Nyt odotan hänen perheensä paluuta innokkaana... palaamme takaisin vanhaan hyvään aikaan! Voidaan istua kahvikupin ääressä ja parantaa maailmaa... ...

... ... ystävän kanssa on lupa istua alas, jättää kodin työt hetkeksi... levätä laakereillaan, kuten tämä neitoperhonen!

Haaveilun lisäksi olen yrittänyt hävittää kivi ja helmi varastojani, jotka eivät tunnu vähenevän sitkeästä yrittämisestä huolimatta. Haluaisin kovasti tilata uutta tavaraa,mutta ehkä mun täytyy vielä hetken malttaa odotella ja tehdä edelleen tilaa... muuten en tiedä mihin kaikki korutarpeet laitan.

Tämä seuraavan kaulakorun parissa meni jokunen hetki kun pujottelin pikku siruja vaijeriin. Sirut ei ole kummoisenkaan näköisiä, vähän jopa likaisen sävyisiä... saatampa silti tumman paidan kanssa tätäkin käyttää. Alkuun en kyllä tiennyt tulisiko korusta kauhea vai kamala... outo vähintäänkin. Siruja tuli vaan hankittua koruilun alkumetreillä, kun ne netissä näytti jopa kivoilta. Todellisuus ei kuitenkaan aina vastaa samaa kun helmet näkee livenä! 

Mä kun aina harrastan näitä pelastavia elementtejä, taitaa tässä se pelastaja olla toi violetti möllykkä... violetti kun kuuluu muutenkin mun suosikkeihin!