torstai 28. lokakuuta 2010

Mielen matka kesään


Vielä täytyy palata hetkeksi kesään ja meren ympäröimään Kaskisten kaupunkiin. Tuolta reissulta on jäänyt mukavia muistoja, jotka rakentuvat yhteisistä hetkistä omien rakkaiden kanssa. Haluaisin taas pian päästä tuohon kauniiseen pikku kaupunkiin, jossa kiireettömyyden tuntu on käsin kosketeltavissa... niin tai sitten mun oma sieluni vain yksinkertaisesti lepää levollisena tuolla kaikkien kauniiden vanhojen puutalojen lomassa.

Rannassa meren äärellä kalastajien vajat ja savustus uunit odottelevat kalasaalistaan, ja niemen kärjestä pienen polun päästä, kaikkein ihanien metsämansikoiden ohi kuljettua tullaan vanhalle kauniille tuulimyllylle.


                                        
Tuulimylly kertoisi varmaan monta tarinaa mereltä palanneista kalastajista jos vaan pystyisi... ja niistäkin jotka jäivät palaamatta. Luonnon voimien edessä ihminen on aika pieni... ehkä merikin kaikessa vaarallisuudessaan on juuri siksi niin kiehtova.


Mustikoiden ja metsämansikoiden lisäksi kivisessä, suolaisten tuulten rannassa kasvaa paljon katajia, jotka oli aivan upeasti marjassa nekin.


Valmiita koruja tuntuu valmistuvan jotenkin nyt tosi hitaaseen tahtiin, joten tässä on vielä kesäisiä tuotoksia jotka ei ole vielä päässeet näytille. Puretusta hematiitti kaulanauhasta on riittänyt helmiä jo moneen koruun... joten tässä niitä on taas lähes samanlaisena settinä kuin ennen.






Lisää mustaa... mv-helmet tässä pääosassa





                                       

 Kesän lämpöä jo ikävöiden.... ja joulua jo innolla odotellen! Joko sitä kehtaisi kuunnella ensimmäiset joululaulut ja laittaa jouluvaloja palamaan? ; )

9 kommenttia:

  1. Kylläpäs on hieno toi viimeinen koru ;) Ja kuules ystäväni, mulla on Antti Tuisku jo hoilottanut pariin otteesen joululauluja silityksen lomassa! Jos et muuten kehtaa niin tuu meille kuuntelemaan mun kans!

    VastaaPoista
  2. Muruhuttu: Sovittu, Antti Tuiskun kuuntelu multa just kiellettiinkin kotona! Yritin just eilen etsiä ensimmäisiä joululaulu levyjä kaupasta, vaan en vielä löytäny. Laita mulle vielä sen AT:n ne tosi hyvät biisit tähän niin saan Spotify:n kautta käydä kuuntelemassa. Muuten, onko tietoa koska Stokkan joulu ikkuna taas tulee näytille?

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja kauniita korua. Jostain syystä en osaa itse tuota hematiittia käyttää, mutta kiva sitä on ihailla toisten tekemissä koruissa.

    VastaaPoista
  4. Ensivisiitillä. Kauniita koruja ja kesäkuvia :) Mulla on jo kahdet (tunnelma)valot, toiset on palanu ympäri vuoden. Joululauluja en sentään vielä oo kuunnellu, mutta lahjoja on tullut hankittua jo muutamia.

    VastaaPoista
  5. Amalia: Hematiitti on valmiissa korussa aika kivan näköinen, joskin välillä tulee tunne että se on liiankin siistin oloinen... mv-helmissä kun on mukavasti elävyyttä!

    Tina: Kiva kun tulit käymään :) Mulla oli jo kamala sressi mitä tekisin lahjaksi... huovutettuja hanskoja tuli tehtyä viime jouluna melkoinen läjä, ja nytkin on puikot taas käsissä... mutta en voi vielä kertoa mitä nyt on tekeillä. Vaikka ideoita onkin, niin taitaa niitä "mitä ostaisin" hetkiäkin tulla... kaikille kun ei voi kutoa jotain.

    VastaaPoista
  6. Mustaa ja hopeaa, sitä on liikkeellä :D Kauniita koruja ja ihania kuvia! Nuo katajanmarjat ovat jotenkin niin levollisen näköisiä tuossa kuvassa ja vanha mylly sekä rakennukset..Tässä tuli sellainen kaihoisa mieli.Olet kyllä kauniisti alustanut kuvasarjan ja onnistunut loppuhuipennus on noissa koruissasi. Ihailen aina kauniita kuvituksia. Onneksi olkoon upeasta kuvasarjastasi! Tykkään kovasti!

    VastaaPoista
  7. Marjo: Kiitos Marjo kauniista sanoistasi :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos vierailustasi blogissani!
    Ihania nuo kesäiset kuvat, erityisesti pidin tuosta auringon ja merituulen polttamasta tuulimyllystä.
    Kauniita koruja, itsekin etsiskelen sopivia mustia makeanvedenhelmiä.

    VastaaPoista
  9. Ulrika: Kuvan mustat mv-helmet on 6mm, ne mä ostin Thuja design:sta. Mulla on myös isoja mustia mv-helmiä, jotka olen tilannut jenkeistä Treasure island pearls nimisestä firmasta. Ne helmet tais olla 10mm halkaisijaltaan.

    VastaaPoista