perjantai 24. syyskuuta 2010

Kun lapsi sairastaa...

Minulla on tytär, joka on alle kolmen vuoden ikäisestä sairastanut astmaa. Astmaa, joka kuuluu niin monen perheen arkeen. Reilun viiden vuoden aikana taudin monet käänteet on koettu ja sen  miten sairaus tulee normaalissa arjessa huomioida. Tähän pahimmillaan henkeä uhkaavaan sairauteen on osattu meidän perheessä suhtautua aina rauhallisen asiallisesti. Jo ensimmäisestä lapsen astma-kohtauksesta lähtien on ollut selvää että lapsen suurin pelastus hädän hetkellä on turvallisena ja rauhallisena...."vankkana kuin kallio" seisovat vanhemmat. Nyt sitä osataan jo ennakoida, ja huomata mitä saattaa olla tulossa etenkin jos lapsella on flunssa. Viimeisimmän astma kohtauksen (ne tulevat meidän perheessä aina yöllä) jälkeen seuraavana aamuna kuulen kun reipas tyttäreni kertoo mummulleen: "Mummu, en olisi saanut hengitettyä jos olisin itkenyt!"
Niin se on ja onneksi nyt 8-vuotias tyttöni osaa jo itse kikat ja konstit sairautensa hoidossa ja muistuttaa lääkkeiden ottamisesta jos äiti on unohtanut.




Mitä sitten kun aikuinen sairastuu... ... kuka on aikuisen tukena? Tänään luulin kuolevani, siis oikeasti. Pidän itseäni tosi rauhallisena ja jokseenkin järkevänä ihmisenä.... mutta mitään niin pelottavaa en ole kokenut kuin astmakohtaus. Olen viikon kärsinyt heng.tie infektiosta, ikävästä sellaisesta. Tänään saatuani lapset harrastuksien pariin päätin käydä kaupassa, kaikki sujui hyvin kunnes sain sellaisen yskän puuskan että luulin oksentavani. Viiden minuutin kakomisen jälkeen parin minuutin kuluttua alkoi uusi, sitten meni röörit tukkoon... totaalisesti. Sisään ei mennyt ilmaa lainkaan, kauhea vinkuna vain kuului. Mulle oli heti selvää mikä mun oli...astakohtaus! Ympärillä oli vento vieraita enkä tiennyt mitä olisin tehnyt, samalla tajusin samassa rakennuksessa olevan Pikkujätti- lastenlääkäri aseman. Voi miten liian pitkältä kahden kerroksen matkan taittaminen tuntui... ja miten paljon mua pelotti.

Sisällä hoitaja tajusi heti mikä vika mulla oli ja ohjasi mut sivuhuoneeseen. Mun tilanteeni onneksi rupesi laukeamaan hiljalleen ja kunhan kiireinen lääkäri siinä ehti pyörähtämään, hän olisi ilmeisesti kovin mielellään leiponut mulle paniikki häiriön diagnoosiksi. Mun kohdallani se ei ollut sitä, sen tiedän... mutta kamalaa se oli.

Mies ja lapset tulivat mut pelastamaan kaupasta, kun en uskaltanu yksin lähteä kotiin. Tyttö tuli halaamaan mua, kerroin hänelle saaneeni astma-kohtauksen. Sanoin nyt ymmärtäväni oikeasti miten pelottavaa hänestäkin on kun niin käy. Tyttäreni itki hiljaisia suuria krokotiilin kyyneleitä mun kainalossa, ymmärsi hän sen  ettei enää ollut hätää... äidin kokema hätä pelotti, vielä sittenkin kun kaikki oli jo hyvin.

No nyt sitten ihmettelen miten mun käy jatkossa, kun seuraava flunssa tulee... niin ja kunhan nyt tämän saa pois hoideltua ensin. Tauti on vienyt kaikki voimat, sekä innostuksen rippeet joten laitan tähän nyt jotain koru kuvia jota on tullu nysväiltyä.





 
Tässä sitten vielä viimeiset tämän kesän kukat mitä pihalta sain maljakkoon haalittua, ne joita sade ole ihan kokonaan pilannut. Ikävä tulee kesää, mutta tulee se uusikin sieltä... ... Terveempää seuraavaa viikkoa toivoessa, muistakaahan pitää toisistanne huolta :)

10 kommenttia:

  1. Kyllä, se yöllä tuleva astmakohtaus on jotain sellaista, jota en toivo tulevaksi... =/ kauhistuttaa ajatuskin. Tyttö ei ole pitkään aikaan saanut kohtauksia, mutta yöllä on se ettei silmiään uskalla sulkea. Piippu ja lääkkeet valmiina, kännykkä vieressä, jos tulee äkkilähtö... En voi kuvitella miltä SINUSTA itsestäsi tuntui saadessasi kohtauksen. TIedän vain millainen se tyttärelläni on pahimmillaan, mutta on hän sellainen energiapakkaus, että vaikka hengitys on ihan piipussa, meno on kova!

    VastaaPoista
  2. Ninni: Kävin perheesi/lapsiesi touhuja seurailemassa kun vielä toista blogiasi päivitit. Arvasin, jo silloin, että sinun taipaleesi lasten tautien ja sairauksien kanssa oli ollut kivinen välillä ja että ymmärrät hyvin näiden juttujen päälle. Onneksi, lapset on todellisia selviytyjiä! Joko olet itse yhtään paremmassa kunnossa?

    VastaaPoista
  3. Näin rivien välistä ... ;D Olen noin koko ikäni sairastanut astmaa, siis ensi kesänä 50-vuotias astmaatikko ja annan yhden hyvän neuvon. Kun kohtaus tulee, niin 1-asia on rauhoittuminen. Jos kohtauksen aikana vanhempi hätääntyy ,pikkuinen menee paniikkiin! Eli rauhallinen toiminta, hyvä ja "suora" asento sille potilaalle eli ei "mytyssä ja kainalossa"-olo. Ja turhat sählääjät pois kuviosta! Muut lapset ja paniikissa olevat aikuiset pois!
    Minulla on ollut erittäin vaikea lapsuuden ajan astma -siis todella vaikea. Ambulanssireissuista on vielä muistoja ja silloin vietiin sairaalaan aina happimaskiin, kun ei ollut vielä kotisuihkeita! Eli rauhallinen toiminta, valot päällä, ja se hyvä vaikka puolikoho asento. Ikkuna auki ja lääkitys. ja sitten ollaan siinä vieressä niin kauan kun kohtaus on ohi . Ja jos nämä ei tepsi, niin piipaa -autolla sairaalaan!
    ja hyvä välttää kaikkea sellaista mikä altistaa! Itse vältän ja olen välttänyt koko ikäni! Ja todella; en vieläkään tai enää tarvitse niitä kokoaikaisia kortisonilääkkeitä:D Tyttäreni kanssa pienenä ollut vaikeat astmakuviot ja poikani kanssa myös, lievempänä. Nyt on myös tyttäreni keskimmäinen poika vaikeasti astmaattinen ja monet vakilääkkeet päivittäin, kortisoni mukaan lukien . Kyllä me selvitään näistä :D

    VastaaPoista
  4. Ja vielä yksi juttu :D Eikö meillä niin muuten mukavilla ja hyvillä ihmisillä pidä ollakin jotain pieniä puutteita ja vikoja:D Kun olemme muutenkin lisäksi taiteellisia :D Maailma olisi muuten liian täydellinen. Ja koita jaksella siellä ja nyt vain lepoa aina kun sille tuntuu. Halaukset sinulle sinne kaiken keskelle :D

    VastaaPoista
  5. Pioni, Itse olen jo paremmassa kunnossa, vikat testit ensi viikon alkupuolella ja voin todennäköisesti ensi viikon lopullta mennä pilatekseen ja zumbaan ;) sitä tässä odottanut kuin kuuta nousevaa kun syyskausi alkoi, mutta eka oli kolme vkoa pää kipeä ja sitten tuo mononukleoosi ja odottaminen... Ehkäpä odotus NYT palkitaan. Lähden tästä äitini ja ystäväni kanssa paikallisille markkinoille ihmisten ilmoille tavaroinemme =))

    VastaaPoista
  6. Marjo ja Ninni: Ensin täytyy vähän manata kun kone heitti mun kaikki teille vastineeksi kirjoittamat ajatukset jonnekin bitti-avaruuteen.......kele.

    joten otampa uudestaan....

    Marjo: Totta joka sana mitä olet kirjoittanut! Tytön kohdalla kaikki noi jutut onneksi on ollu hyvin tiedossa... mutta hiukan tuli nurkan takaa toi oma kohtaus kun ikää on kuitenkin kertyny 36-vuotta! Ilmeisesti mun kohtaus oli vielä aika lievä, vaikka ei se siltä tuntunut! Kuitenkin siinä kohtauksen aikana huomasin ajatella senkin, että pitää rauhoittua ettei verenpaine nouse (se kun lisää verekkyyttä limakalvoilla , ja sitä kautta turvotus lisääntyy)...että sellaista. Nostan hattua vanhemmille joilla on oikeasti tosi vakavasti sairaita lapsia ja jaksavat silti olla tosi reippaita... oma valittaminen tuntuu tavallaan tosi typerältä. Kiitos Marjo kannustamisesta, se on joskus tosissaan tarpeen!

    Ninni: Hienoa että olet päässyt jo "jalkeille".Kun luin sun taudin kuvausta sun blogista niin ajattelin, että sun ainoa oikea paikka olisi sänky. Silti kun lapsia on niin täytyyhän omista rakkaistaan huolehtia vaikka pää kainalossa. Mukavia zumba tunteja nyt kun kohta pääset sinne menemään! Toivottavasti markkinoilla meni hyvin ja asiakkaat raotti vähän lompsansa nyörejä. Joskus tuntuu , että ihmisillä on tapana tulla viihtymään markkinoille. No, toisaalta... kyllä mäkin viihdyin Hämeenlinnan keskiaikaisilla markkinoilla, vähän siellä oli hyvää ruokaa! Korut siellä oli lähinnä keltti-koruja.

    VastaaPoista
  7. Voimia sinulle!

    Ja kyllä tuo vihreä kukkakoru on ihana!

    VastaaPoista
  8. Akvamarin: Täällä voidaan jo ihan mukavasti, ikävän heng.tie infektionkin tausta selvisi...adeno-virushan se mulla on, lastentauti :)

    Kukkakoru on työkaverini, joka tuli pyytämään korunsa uudistamista. Korussa oli kukkien molemmilla reunoilla nahkanyörit, jotka sai lähteä hopeaketju/helmi systeemin tieltä. Juu, siitä tuli kieltämättä ihan kiva!

    VastaaPoista
  9. Tulin vierailemaan blogissasi -
    Huomasin ihastelevani tuota vihreätä kukkakorua - kaunis on!
    Ja nuo punaiset korvikset ovat aivan herkullisen väriset.

    Pikaista voimien palautumista ja "hus pois" kaikki infektiot!

    VastaaPoista
  10. Ulrika: Tosi kiva, että tulit vierailulle :) ja vielä parempaa on se että jätit viestin käynnistäsi! Minä ehdin jo kiireessä käydä katsomassa korujasi... tosi tyylikkäitä! Tulen vierailulle paremmalla ajalla uudestaan!

    VastaaPoista